Konkurssi opetti Emmi Pyykölle enemmän kuin yliopisto-opinnot

Updated: Jun 5, 2019

Koska kyselemme meitä inspiroivilta naisilta osittain haastaviakin kysymyksiä, ajattelin että olisi vähintäänkin reilua vastata niihin myös itse - riippumatta siitä, kuinka inspiroiva tai inspiroimaton persoona olen. Luvassa kaunistelematon ja rehellinen tarina siitä, kuinka Suomessa on mahdollista rakentaa itselleen kohtalaisen paksu tilipussi yrittäjyydellä ilman korkeampaa koulutusta, hienoa sukunimeä tai vanhempien rahoja. Tämä on myös tarina siitä, kuinka kaiken voi menettää silmänräpäyksessä ja kuinka menetys voi olla paras asia, jota sinulle on koskaan tapahtunut.


Milloin ja miten aloitit oman liiketoimintasi?



- Olin 20-vuotias ja tein harjoittelua silloisen Basso Median tapahtumatuontantopuolelle. Niihin aikoihin Bassomedialla oli erikseen radio ja tapahtumatuotanto - tällöin mukana oli vielä Basson perustajia, kuten Ville Tikkanen joka innosti minut perustamaan itselleni toiminimen, jotta voisin laskuttaa provisiot Tikkasen luotsaamille Bassline-festareille hankkimistani sponsoreista mukaanlukien ensimmäinen asiakkaani, Boreas-jalkavoide jota kävin myymässä muun muassa Ruotsinlaivoilla. Kului muutama kuukausi ja huomasin sosiaalisen median sisällöntuotantoon yhdistetyille tapahtumatuotanto- ja tapahtumamarkkinointipalveluilleni olevan kysyntää.


Elettiin vuotta 2010, jolloin kukaan ei oikein vielä tiennyt, mikä on Sosiaalinen Media. puhuttiin Digitalisaation tulemisesta. Pian minulta alettiin pyytämään suurempia konsepteja työntekijöitä myöten. Siispä toiminimeni alla työskenteli sen muutaman kuukauden olemassaolon jälkeen jo kymmenkunta markkinointi-ihmistä viikkotasolla. Eipä mennyt aikaakaan kun sain ensimmäisen minulle silloin suuren asiakkaan, Kluuvin kauppakeskuksen. Samoihin aikoihin minulta kysyttiin, josko voisin järjestää viisikymmentä työntekijää Flow-festivaleille. Kyseisten festivaalien henkilöstötarve vain kasvoi vuosi vuodelta ja kolmen vuoden ajan arviolta 80% Flow-festivaalien ravintolahenkilöstöstä tuli kauttani töihin. Teimme kaikkien aikojen myyntiennätykset vuosi toisensa jälkeen. Flowssa kuten muidenkin asiakkaiden kanssa homma toimi ja asiakkaat olivat tyytyväisiä juurikin sen vuoksi, koska olin itse kentällä ja kontrollifriikkinä perfektionistina olin pohtinut valmiiksi kaiken, pieniä detaljeja kuten työntekijöiden hiusnauhoja ja SoMe-päivityksiä myöten -vaikka minulta tilattiin vain henkilöstö - pilkkahintaan toki. Toin guerillana muun muassa Makian sisään Flow-Festareillle ensimmäistä kertaa pukemalla kaikki työntekijät Makiaan. Tänä vuonna Makia Clothingilta näemmä ilmestyy vähemmän guerillalta vaikuttava Makia x Flow -mallisto ;)



Samoihin aikoihin minulta kysyttiin, josko voisin järjestää viisikymmentä työntekijää Flow-festivaleille. Kyseisten festivaalien henkilöstötarve vain kasvoi vuosi vuodelta ja kolmen vuoden ajan arviolta 80% Flow-festivaalien ravintolahenkilöstöstä tuli kauttani töihin.


Johdin parhaillaan satapäistä henkilöstöä ilman minkäänlaista HR-kokemusta. Tästä kaikesta isot pojat kääräisivät hillot brownie-pisteiden kera ja minä tein persnettoa, mutta ajattelin tuolloin ainoastaan kokemusta. Ja sitähän siinä karttui. Opittiin kantapään kautta, mitä ei ainakaan kannata tehdä ja kenen kanssa ei ainakaan kannata tehdä töitä.


Yhtäkkiä 20-vuotiaalla siihen asti persaukisella nuorella oli käytössään itselleen silloin valtavalta tuntunut määrä varoja ja näin jälkeenpäin ajateltuna se taisi hieman sekoittaa meikäläisen pään toviksi - aloin niin sanotusti röyhimään. Kunnes tipuin kovaa alas. Vasta konkurssin jälkeen koen valmistuneeni 'yrittäjän peruskoulusta' sekä samalla Kaupungin asunnossa minimalistisissa puitteissa varttunut nuori oppi käsittelemään varallisuutta.


Asiakkaita 'satoi ovista ja ikkunoista' ilman, että ehdin missään vaiheessa varsinaisesti myymään palveluamme saati konseptoimaan. Asiakkaiden kanssa painettiin pitkää päivää ja meistä tuli monen asiakkaan ja yhteistyökumppanin kanssa hyviä kavereita, muutaman kanssa jopa ystäviä, yhden kanssa aviopari. Onneksi tämä jälkimmäinen tapahtui vasta käytyäni läpi konkurssin, eikä ennen sitä.


Sana 'Diginatiiveista tapahtumamarkkinoinnin ammattilaisista' kiiri muuan Jolla-nimisen Mobiiliteknologia- Start-upin kokouspöydälle. Ollaanpa nyt rehellisiä, että Jollan keulahahmot Antti Saarnio ja Sami Pienimäki olivat kiinnittäneet huomiota iltapäivälehtien otsikoihin, joissa joukko nuoria naisia sekoili bikineissä ympäri Helsingin metroa keskellä talvea. Kyseessä oli Serenan vesipuistossa vuosittain järjestettävien festivaalien guerilla-promootio, jonka tiimoilta minulta tilattiin uutiskynnyksen ylittävä veto (Uutiskynnys ylittyi Vivas-median 17-vuotiaiden perustajien Aleksi Virtasen ja Leo Sandströmin kirjoittaessa bikinitytöistä.). Sovimme festarijärjestäjien kanssa palkkioksi kolme ja puoli tonnia plus ALV. Palkkaa en koskaan saanut, vaikkakin tunnollisena työnantajana maksoin toki työntekijöideni palkat. Tämä ei ollut suinkaan viimeinen kerta, kun isot pojat (isoiksi pojiksi kutsun silloin 30-40-vuotiaita miehiä, jotka kehtaavat tilata henkilöstöpalveluita kaksikymmenvuotiaalta yrittäjältä ilman aikomustakaan maksaa laskuaan) jättivät laskunsa maksamatta. Opin kantapään kautta, että 'isoilla pojilla' oli kaksi toimintamallia:


1. Jos kyseessä oli tapahtumayritys, tyypillinen kikka oli vetää yritys selvitystilan kautta konkurssiin, jolloin saatavia oli mahdoton periä.

2. Luotiin luottamussuhde maksamalla ensin muutama pienempi tilaus, minkä jälkeen tilattiin suurempi toimeksianto joka jätettiin maksamatta. Pyrkiessäni perimään saatavia, 'isot pojat' vetivät esille siihen asti piilossa pysyneen 'jengikortin' ja uhattiin perheenjäsenteni hyvinvointia. Perintäprosessi jäi luonnollisesti kesken, sillä en ole koskaan ollut kiinnostunut kommunikoimaan jengiläisten kanssa - etenkään perintään liittyvissä asioissa.


Bikinitempauksessa puhuttiin toimintamallista 1. Tästä tempauksesta kuitenkin aiheutui sanoisinko - elämäni mullistava (asiakas)suhde. Upi Itäpellon avustuksella Jollan Antti ja Sami lähestyivät minua ja halusivat minun kasaavan vastaavan tiimin Barcelonaan samaisena vuonna herättämään median mielenkiintoa maailman suurimmilla mobiiliteknologiamessuilla Mobile World Congressissa Barcelonassa. Kun Jollan tuote, Jolla älypuhelin ja käyttöjärjestelmä SailFish OS olivat valmiita demottaviksi, olimmekin mukana Barcelonassa joka vuosi vuosina 2012-2018.





Mikä/kuka sinua inspiroi omassa työssäsi?




- Varhaisimmat esikuvani työnteosta ja yrittäjyydestä kantautuvat ajoilta, jolloin tapasin ensirakkauteni 15-vuotiaana. Hänen äitinsä, yksi esikuvistani, Irmeli Söderman taisi huomata, ettei minulle liioin koulu silloin maittanut ja kutsui minut töihin heidän yritykseensä, legendaariseen Hakaniemen Hallin Reinin Lihaan. Siltä seisomalta vietin kaiken vapaa-aikani Reinin Lihassa lihaa sahaten, pilkkoen ja myyden. Jos joskus saavuin krapulaisena töihin, minut laitettiin putsaamaan sisäelimiä. Se riitti opetukseksi. Reininlihan Pirjo opetti minut käyttämään ääntäni tarpeeksi kuuluvasti hallin melussa. Ensin minua nolotti saada ääneni kuuluviin, kunnes äänen kuuluviin saaminen alkoi tuntumaan hyvältä. Hallissa työskentely antoi minulle runsaasti itseluottamusta. Seurasin rautaisten yrittäjänaisten Pirjon ja Irmelin, sekä koko heidän perheensä periksiantamatonta otetta työhön ja päätin jo 15-vuotiaana että minusta tulee isona yrittäjä. En vain tiennyt vielä silloin omista vahvuuksistani. Kunhan päätin, että minusta tulee yrittäjä. En olisi koskaan arvannut, että viiden vuoden päästä päätöksestä oikeasti olin markkinointialan yrittäjä. Nostan kyseisen perheen näin vahvasti esille tässä vastauksessa, sillä ilman heidän antamaansa mahdollisuutta näen, ettei minusta koskaan olisi tullut yrittäjää enkä olisi omaksunut periksiantamatonta otetta työhön.




Hänen äitinsä taisi huomata, ettei minulle liioin koulu silloin maittanut ja kutsui minut töihin heidän yritykseensä, legendaariseen Hakaniemen Hallin Reinin Lihaan. Siltä seisomalta vietin kaiken vapaa-aikani Reinin Lihassa lihaa sahaten, pilkkoen ja myyden.


Onko sinulla ollut omaa mentoria tai muuta esikuvaa joka auttanut eteenpäin? Tai jolle olet kiitollinen?




- Olen kiitollinen monellekin ihmiselle elämässäni, kuten edellämainitulle Reininlihan perheelle, sekä Boreaksen entiselle omistajalle Anitalle, joka oli aivan mielettömän inspiroiva tyyppi. Viimeisen päälle huoliteltu, sivistynyt nainen Töölöntorilta, joka oli (ja on) aina päästä varpaisiin tip-top. Hänestä sain runsaasti puhtia yrittäjyyteeni. Sekä Markukselle, joka esitteli minut Anitalle.


Ja jokaiselle parisuhteelleni, jotka ovat opettaneet minua kohtaamaan omat vajavaisuuteni yksityiselämässä - tämä on auttanut minua kehittymään myös yrittäjänä. Nykyisen puolisoni kanssa meitä myös yhdistää intohimo työhön - rakastamme sparrailla ja haastaa toisiamme. Esikuvia ja mentoreita on mahtunut polulleni liuta, kiitos teille kaikille.


En olisi välttämättä koskaan päätynyt markkinoinnin pariin ilman Jyrki Reinikkaa -Suomen legendaarisinta AD:tä, jonka kautta pääsin juniorina TBWA PHS:n tapahtumamarkkinointipuolelle promoottoriksi esittelemään Swiffer-moppeja ja Lipton-teetä Citymarketeissa.



Pitäisi varmasti kysyä mielummin niin päin, että mitä brändiä en olisi elämäni aikana edustanut? Tässä kuvassa hommissa Irokeesin kautta Virve Rostin keikalla jossakin päin Suomea vuonna 2008.


Olen aina ihaillut supernaista Tiina Veijosta, jonka menestystarinassa Irokeesissa (Nykyinen MKTG) sain olla mukana juniorina, silloin kun menestystarina vasta oli aluillaan. Pyrin tuolloin omaksumaan vaikutteita omaan sosiaaliseen kanssakäymiseeni Tiinan ihmisläheisestä tavasta johtaa henkilöstöä.


Jonina Korander oli yksi esikuvani promootioalalla; muistan aina kuinka lujaa Jonina paiski töitä yrityksensä Kohu Liven eteen.

Voisin jatkaa listaa loputtomasti, joten tyydyn vain kiittämään kaikkia supernaisia (ja miehiä), joihin minun on ollut kunnia tutustua matkan varrella.


Nykyisen puolisoni kanssa meitä myös yhdistää intohimo työhön - rakastamme sparrailla ja haastaa toisiamme.



Pahin takapakki?



- Olisin varmasti ennen vastannut että pahin takapakkini on ollut 24-vuotiaana kokemani konkurssi. Nykyään vastaisin, että konkurssi on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Konkurssi opetti minulle enemmän kun kalliit yliopisto-opintoni. Parasta kuitenkin oli se, että pakan hajotessa meni kaikki uusiksi: parisuhdetta, kotia ja kaveripiiriä myöten. Kaikki sellaiset henkilöt katosivat elämästäni, joiden kuuluikin kadota. Ilman kokemaani konkurssia en ikinä olisi se ihminen kuka nyt olen. Olen joutunut rakentamaan itseni uusiksi palasista, ja kaikenkaikkiaan konkurssi oli äärettömän puhdistava kokemus. Voimien palautuminen konkurssin jälkeen vei tovin, ja annoin itselleni aikaa keräillen voimia lomalta tuntuvissa korporaatiopositioissa; pitkästä aikaa vuosiin ei tarvinnut stressata kenenkään muun palkanmaksusta saati omastaan. Opin, että silloin kun yrittäjyys ahdistaa niin, että heräät joka yö tuskailemaan kuinka maksat työntekijöidesi palkat - silloin jotain on pielessä ja on syytä miettiä, "onko tämä sen arvoista?"


Pahin takapakki on varmasti ollut se, kun on luottanut vääriin ihmisiin. Mutta kaikesta oppii, ja kaikesta on selvitty.



Nykyään vastaisin, että konkurssi on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Konkurssi opetti minulle enemmän kun kalliit yliopisto-opintoni. Parasta kuitenkin oli se, että pakan hajotessa meni kaikki uusiksi: parisuhdetta, kotia ja kaveripiiriä myöten.


Olen oppinut kantapään kautta, että hyvät ideat kopioidaan aina; olen aina rakastanut sparraamista ja ideoideni jakamista kanssaihmisten kesken; muutama yrittäjä on tullut suoraan kiittämään ja sanomaan, että saivat ideansa yrityksensä ydintoimintoihin joistain suunnittelemistani ja toteuttamistani konsepteista. Sitten on henkilöitä, jotka ensin arvostelevat kehittämiäni konsepteja ja hetken kuluttua huomaan, että katsos vaan - he toteuttavatkin ideoitani lähes identtisesti. Kopiointi on OK, kuten myös 'kuddoksien' antaminen henkilölle, joka on antanut ideat. Olisin otettu, jos porukka esimerkiksi LinkedInissä lähestyisi yksityisviestillä ja kiittäisi. Tällainen yhteisöllisyys tuntuu vielä toistaiseksi olevan lasten kengissä etenkin Suomalaisten naisyrittäjien keskuudessa. Sitä yhteisöllisyyttä me yritetään Femvalleyllä kovasti rakentaa - autenttisesti, tekemällä ja tukemalla toisiamme. Ja aion muuten vastaisuudessakin sparrailla ja jakaa ideoitani avoimesti.


Sitten on henkilöitä, jotka ensin arvostelevat kehittämiäni konsepteja ja hetken kuluttua huomaan, että katsos vaan - he toteuttavatkin ideoitani lähes identtisesti. Kopiointi on OK, kuten myös 'kuddoksien' antaminen henkilölle, joka on antanut ideat.



Suurin onnistuminen?


- Suurin onnistumiseni liittyy puhtaasti kaikkeen muuhun kuin työhön - kuten ihanaan pieneen poikaani. Sekä työssä että siviilissä olen onnistunut voittamaan henkilökohtaiset fobiani ja ajan itseäni tietoisesti kerta toisensa jälkeen epämukavuusalueilleni sekä asetan itselleni tietoisia haasteita suuntaamalla tuntemattomaan. Yksi suurimmista onnistumisistani on se, että osaan luonnollisesti vetää rajan työn ja vapaa-ajan välille; olen oppinut ottamaan rennosti sekä työskentelemään oman hyvinvointini puitteissa.



Löydät minut LinkedInistä, verkostoidutaan!


- Emmi


Instagram: @emmipyykkoe

© 2019 by Femvalley Business Lab.