© 2019 by Femvalley Business Lab. 

Villit tytöt eivät ansaitse stipendejä

Muistatko vielä sen hetken keväästä ala- ja ylä-asteella, kun jännitettiin todistuksia ja sitä, ketkä saavat stipendit? Kuulutko heihin jotka jännittivät sitä, kuinka monta stipendiä tulee tänä vuonna? Itse kuulun heihin, jotka jaksoivat tsempata koulussa ja jännittää kuuden ensimmäisen kouluvuoden ajan. Ymmärsin jo varhain, kuinka yhteiskuntamme toimii sen yhden saman tytön ja niiden samojen poikien kopatessa palkinnot vuosi toisensa jälkeen. Lopetin tsemppaamasta ja omaksuin paikkani koulurakenteessa.

Olin salaa ikionnellinen saamastani kunniakirjasta, sillä olin toivonut stipendiä ekalta luokalta asti.

Stipendiä ei herunut kovaäänisille, liian paljon näkyvillä oleville ja touhukkaille tytöille. Tytöt eivät saa olla villejä. Villi poika sen sijaan voi hyvinkin saada stipendin kun stipendin. Muistan, kuinka joka kevät ala-asteella salaa toivoin saavani edes sen säälittävän 'tsemppari-stipendin' mikä sitten sekin meni heille, jotka osasivat pitää turpansa kiinni tai olivat muuten vain miellyttäviä (opettajan mielestä).


Tytöt eivät saa olla villejä. Villi poika sen sijaan voi hyvinkin saada stipendin kun stipendin.

Ylä-asteelle saavuttaessa olin onnesta soikeana saadessani kuvan kunniakirjan, jonka olen säilyttänyt kaikki nämä vuodet - en muistutuksena koulumenestyksestäni, vaan muistutuksena siitä, että joskus kertoisin omalle lapselleni, että villi tyttö ei ole synonyymi bimbolle - "vaikka kuinka yhteiskunta niin haluaisikin sinun uskovan itsestäsi". -No, sain pojan. Ja yhtä tärkeää on saada poikani ymmärtämään asia. Tytöillä on oikeus olla ihan yhtä villejä kun pojillakin. Villeys ja vilkkaus ei oikeuta kohtelemaan tyttöjä alentavasti.


Vuoden 2004 blondi pyydettiin ylä-asteen opinto-ohjaajan vastaanotolle luokan menestyjien - Pauliinan ja Lauran kanssa joita silloin katsoin kovasti ylöspäin (salaa toki). Heille opinto-ohjaaja työnsi käteen lukio-esitteet, minulta hän kysyi: "Oletko ajatellut kampaamokoulua?"

Kertoessani haluavani lukioon kuten ahkerasti opiskelevat, fiksut Pauliina ja Laura - joilla oli myös taito pysyä pois vaikeuksista - opinto-ohjaaja nauroi minulle päin naamaa ja kuittasi, että saattaisin säälistä päästä Kontulan lukioon (Kontulan lukio oli siihen aikaan Helsingin vähiten arvostettu lukio). Opinto-ohjaaja nauroi lisää kertoessani haluavani Alppilan Lukioon, minkä isäni ja kummisetäni oli käynyt. Hän kuittasi, etten koskaan tule pääsemään kyseiseen kouluun. Tämän opinto-ohjaajakäynnin muistan aina. Näin jälkeenpäin ajateltuna, tällä käynnillä saattoi olla käänteispsykologista vaikutusta sitä seuranneeseen toimintaani.


Tämän opinto-ohjaajakäynnin muistan aina. Näin jälkeenpäin ajateltuna, tällä käynnillä saattoi olla käänteispsykologista vaikutusta sitä seuranneeseen toimintaani.

Tähän väliin toteaisin, että ainakin vielä 2000-luvun puolivälissä ammattikouluista annettiin sellainen kuva, että ne ovat heitä varten 'jotka eivät pääse lukioon'. Mielestäni tämä on väärin ja toivon, että asenteisiin on tullut muutos 2010-luvun lopulle tultaessa. Toivon, että nykyään ylä-asteilla painotetaan sitä, että Ammattikouluista valmistuessa nuorella on samanlaiset valmiudet jatko-opintoihin.


Vuoden blondi 2004 valmistui ylä-asteelta 5.6 keskiarvolla ja sai ehdot matematiikasta lintsattuaan koko kevään ja väärennettyään äitinsä allekirjoituksia poissaololappuihin. Kiitos ystäväni Anna Salomaan, opin koko ylä-asteen matematiikantehtävät kuukaudessa ja pääsin kunniallisesti läpi ehdoista. Aloin jopa tykkäämään Matikasta. Siitä suunta jatkui kohti Käpylän kymppiluokkaa. Kymppiluokalla nautin eturivissä istumisesta, sekä siitä kun minua haukuttiin 'hikariksi' ja snobiksi. Tosin opiskelukaverini imppasivat butaania takarivissä, joten ei ollut vaikeaa erottua 'hikarina' joukosta. Katsoin tämän edukseni, sillä valmistuin kymppiluokalta 8.6 keskiarvolla, mikä riitti juuri saavuttaakseni tavoitteeni; opiskelupaikan Alppilan Lukiossa.



Kuva napattu IRC-Galleriasta, selfien esiaste vuodelta 2005. Jos joku aikuinen olisi sanonut tälle nuorelle tyypille aikanaan, että "kaikki järjestyy ja pääset elämässäsi just niin pitkälle kun ikinä haluat. Sun täytyy vaan valita, että haluatko mennä vaikeimman kautta, vai alatko opiskelemaan" ja tukenut hiukan opinnoissa, niin en olisi varmaan kuunnellut - mutta se olisi tuntunut hyvältä.


Vuoden blondi 2004 valmistui ylä-asteelta 5.6 keskiarvolla ja sai ehdot matematiikasta lintsattuaan koko kevään ja väärennettyään äitinsä allekirjoituksia poissaololappuihin.

Kaikki ei mene aina suunnitellusti, vaan elämä asetti minulle haasteita - kuten yrittäjyyden nuorella iällä. Mutkien kautta valmistuin loppujenlopuksi Eiran Aikuislukiosta. Kaksikymppisenä kiinnostuin yliopisto-opinnoista ja aloin käymään itsenäisesti avoimien yliopistojen kursseja liittyen lakiin ja ihmisoikeuksiin. Yliopisto-tutkintoon ajauduin kuitenkin markkinointi pääaineena. Ennen yliopisto-opintoja olin ehtinyt työllistämään noin viisisataa ihmistä keikkatyön merkeissä, tekemään konkurssin ja käymään läpi burn-outin. 25-vuotiaana, kyllästyneenä 'elämänkouluun', koin olevani valmis akateemisiin opintoihin.


Haluaisin alleviivata, että on ihan hirveän rankkaa olla 'self-made'. Olen kuullut ihailevia kommentteja liittyen tarinoihin, kuinka joku ponnistaa keskinkertaisista lähtökohdista omalla hiellä tiettyyn pisteeseen. Fakta on se, että tämä yhteiskunta nyt toimii niin, että niin kauan kun sulla ei ole 'natsoja' eli jonkinlaista asemaasi sopivaa koulutusta, sulta kysytään asiasta korporaatiomaailmassa. Joudut tekemään kymmenkertaisen duunin todistaaksesi, että olet yhtä hyvä - itseasiassa parempi työssäsi kun henkilöt, joilla on asiaankuuluva tutkinto (muttei kokemusta). Jos sen sijaan olet oman elämäsi Steve Jobs, voit tehdä just mitä tykkäät.


Joudut tekemään kymmenkertaisen duunin todistaaksesi, että olet yhtä hyvä - itseasiassa parempi työssäsi kun henkilöt, joilla on asiaankuuluva tutkinto

Koulutuksesta on aina jotain hyötyä; Käydessäni Radiotoimittajakoulun löysin sijoituskohteen neljälle ja puolelle tonnille (Kirkko) ja ymmärsin, etten ainakaan halua isona radiotoimittajaksi. Käydessäni kallista yliopistoa, opin kirjoittamaan akateemista englanninkieltä ja referoimaan Harvardilaisittain. Äärimmäisen kannattava sijoitus kahdellekymmenelle tonnille. Tosin, konkurssini tuli kalliimmaksi. Joten näin jälkiviisaana, suosittelen jokaiselle nuorelle sijoittamaan siihen yliopistoon alusta asti.


Kokemuksieni saattelemana kaksikymmenvuotiaaksi asti luulin tosissani olevan astetta vähä-älyisempi kuin ystäväni, jotka olivat pärjänneet hyvin koulussa. Alkaessani kyseenalaistamaan omaksumaani titteliä, aloin pikkuhiljaa ymmärtää olleeni väärässä itseni suhteen. Tittelit, kuten 'Vuoden blondi 2004' voivat tosissaan jäädä päälle jollekin teinille, joka ei nauti olostaan matikantunnilla. Jos postaukseeni eksyy yksikään nuori mimmi tai kundi, jonka keski-arvo on tänä keväänä ylä-asteelta lähdettäessä yhtä surkea kun mulla, niin muista että se ei kerro välttämättä mitään sun ÄO:sta. Älä anna Ylä-Asteen (tai minkään) päättötodistuksen määritellä sun loppuelämää. Susta voi tulla melkein mitä vaan; tee paljon duunia ja vietä aikaa ihmisten kanssa, jotka kannustavat sua eteenpäin. Huono koulumenestys, teinivanhemmuus, rankka lapsuus tai mikään ei ole esteenä menestykselle. Ensin sun täytyy kuitenkin määritellä, mitä menestys sulle tarkoittaa. Mulle menestyksen synonyymi nykyään on toinen kun mitä se oli vuosikymmen sitten. Voin paljastaa, että mulle menestys liittyy nykyään tasapainoon, perheeseen ja kauniiseen kesäiseen maisemaan, mikä avautuu edessäni tätä tekstiä kirjoittaessani.


Kokemuksieni saattelemana kaksikymmenvuotiaaksi asti luulin tosissani olevan astetta vähä-älyisempi kuin ystäväni, jotka olivat pärjänneet hyvin koulussa.


Mitä menestys tarkoittaa sulle?






#Koulutus #Aleksiskivenkoulu #Alppilanlukio #Ammattikoulu #Lukio #Yrittäjyys #Naisyrittäjät #Femvalley #Femvalleybusinesslab #Koulujenloppu #Käpylänyläaste

126 views